Tunnen, että on istuttava koneen äärelle ja aloitettava kirjoittamaan. Mitä tulen kirjoittamaan, siitä ei vielä ole mitään tietoa. Yhdistyn korkeampaan viisauteen ja ammennan sieltä ne sanat ja värähtelyn, joka nyt haluaa tulla kauttani.

Kuvittele, että olet suuressa valkoisessa tilassa, kirkkaassa valossa. Tunnet, miten tuo valo läpäisee koko olemuksesi, tunkeutuu joka soluusi ja lopulta olet yhtä tietoisesti tuon valon kanssa. Hengität sisään kirkkautta, vapautta ja rakkautta ja olet enemmän läsnä, kuin tiesit voivasi olla. Hetken koet, että havainnoit mieltäsi, joka epäilee sinun olevasi kuollut. Se on sen viimeinen yritys päästä niskan päälle, mutta kun näet sen, sekin sulaa pois. Et ole kuollut, vaan olet enemmän elossa, kuin koskaan ennen, olet elämä itse. Tässä valossa on ihana kylpeä, lillua autuudessa. Silti, jossain kohtaa tunnet, että jotain puuttuu, olkoonkin, että olet autuudessa. Jotain silti on jäänyt huomaamatta.

Äkkiä valo himmentyy himmentymistään. Se on silti sinussa, se olet sinä. Huone pimenee. On vain pimeys, joka tuntuu tunkeutuvan tajuntaan pelottavalla intensiteetillä. Pimeys tuo mukanaan pelkoenergian, tai se ei tuo sitä, se herättää sen sinussa.

Sen, minkä luulit kohdanneesi. Tämäkö sitten on kuolema, kuolemaksi. Haluat pois. Mutta pimeys puhuu: Nautit valosta, mikset myös voisi opetella nauttimaan pimeydestä. Ainakin hyväksymään sen valon vastakappaleeksi. Eihän ying ja yangkaan olisi mitä se on, jos toinen hylkisi toista. Pimeydessä on valo ja valossa on pimeys. Jos tunnet vain valon, tunnet vain vaillinnaisen totuuden ja jos olet vain pimeydessä, puuttuu sinulta iso osa totuutta. Haluat määritellä minut, pimeyden, automaattisesti pahuudeksi, peloksi ja helvetiksi.

Onko pimeys kuitenkaan sitä? Tiedätkö pimeyden todellisen olemuksen? Se on paljon monitasoisempi, kuin voit kuvitellakkaan. Siinä on aina läsnä myös valo. Kuten sanoin, pimeys ei voi olla ilman valoa. Kun istutat siemenen multaan, siemen lähtee kasvamaan pimeässä, maan sisässä, mustassa mullassa. Se saa sieltä täydellisen kasvualustan. Samoin saa ihmistaimi äitinsä kohdussa, pimeässä ja lämpimässä turvallisen alustan kasvaa ja kehittyä. Kohtu ei silti ole pelkoa, häpeää tai erillisyyttä edustava, vaan nimenomaan uuden syntymän, luovuuden ja korkean rakkauden keskus. Portaali toisiin todellisuuksiin, yhteys kosmisen Äidin kohtuun. Miten sitten ihminen, joka on kulkenut matkan pimeydestä valoon tuskallisen ja piinaavan raastavan elämänpolun kautta. Osaisiko hän arvostaa ja tunnistaa valon ilman pimeyttä. Niin, pimeys on paljon muuta, kuin helvetti tai kadotus, pelko tai kauhu. Se on yö, joka antaa luoduille suojan ja rauhallisen tilan olla ja levätä. Pysähtyä, kuulostella ja kasvattaa tietoisuutta.

Täytyy tuntea pimeys, että voi tuntea valon. Kokonaisuus itsestä, sillä sinä olet kaikki. Täytyy tasapainottaa kaikki sisällään ja tehdä
se rakkauden voimalla, anteeksiannolla ja armolla. Mitään voimakkaampia työkaluja et voi saada, sillä nämä kolme supervoimaa yhdessä tekevät mahdottomasta mahdollisen. Mahdotonta ei ole, tarkoitan mielesi luomia ehdollistumia.
Rakkaus toimii alkemian tavoin, kun se todella kantaa pyytettömyyden puhdasta ja viatonta energiaa. Katso siis ulkopuolellesi ja näe sisimpäsi. Mitä näet, mitä koet,
mitä tunnet? On helppoa luisua yhä uudelleen ja uudelleen
harhaan erillisyydestä, mutta palauta itsesi aina vain sydämeesi. Sydämesi valotemppeli avautuu hyväksynnällä, laajemmalla myötätunnolla. Katso näytelmää tarkkailijan roolista.

Tiedäthän, että tämä kaikki on suunniteltu niin nerokkaasti,
että kun sinä teet sisäistä työtäsi, se vaikuttaa aina kollektiiviin
ja koko ihmiskunnan rakenteeseen. Sinä olet aina oikeassa ja sinä olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vieläpä monessa paikassa yhtäaikaa. Itseasiassa sinä olet tuo kaikki. Ei ole mitään itsesi ulkopuolella. Se on mielelle vaikeaa todella oivaltaa, mutta
muistuta itseäsi tuosta ajatuksesta niin usein kuin on tarpeen.
Se pimeys, jonka tuomitset ulkopuolellasi, on sisäpuolellasi.
Se valo, jonka näet toisissa, on sinussa. Rakkaus on kaiken yhdistävä liima.